Taaran tarina
Hei!
Olen Albert, kiipeilijä, Taara kehonhuoltovälineen keksijä ja kehittäjä. Taara syntyi omasta tarpeesta, kun vuonna 2019 kärsin pahasta golfkyynärpäävaivasta ja etsin keinoja sen kuntouttamiseen.
Kuva: Albert Kaikkonen
Olen aina käyttänyt oheisharjoituksissa perinteistä jumppakeppiä ja huomasin ranteiden liikesuuntaharjoitteista olevan apua. Lisäsin jumppakeppiin painoa, jolloin harjoitteiden tekeminen muuttui enemmän vastukselliseksi. Vastuksen kasvaessa on ranteiden eri liikesuunta–harjoitteista hyötyä myös kyynärvarren lihasten ja ranteiden vahvistamisessa.
Omassa lajissani kädet ja käsivarret ovat merkittävässä roolissa, joten olen ottanut kehittämäni Taara–treenin osaksi treenirutiinejani. Taaran painot tuovat miellyttävän tuntuman keppiin ja tarjoavat myös kevyen vastuksen perinteisiin jumppakeppiharjoituksiin. Taarasta on painollinen sekä painoton (weightless) versio olemassa.
Jumppakeppien lojuminen kodin ja toimiston nurkissa kaipaa myös muutosta. Liikuntavälineet suunnitellaan tavallisesti toiminnallisuus edellä, jolloin lopputulos ei välttämättä ole silmää miellyttävä. Halusinkin tehdä Taarasta houkuttelevan design–esineen. Taara on suunniteltu kalusteeksi ja sulautumaan näkyväksi osaksi kodin tai toimiston sisustusta. Tavoitteena on ollut tuoda kaunis ja laadukkaista materiaaleista valmistettu, hyvinvointia ja terveyttä tukeva tuote käyttäjän lähelle ja kannustaa tätä tarttumaan taukoon. Taaran tunnistettavat sormukset toimivat myös etäisyysmerkkeinä niin yhden- kuin kahdenkäden harjoituksissa näin ohjaten käyttäjää.
Kehonhuoltovälineen nimi, Taara, tulee siitä, kun kättä siirretään kepin pinnalla ja näin säädetään painon vastusta yhdenkäden harjoituksessa, eli ikään kuin taarataan painoa pois.